URL-puheenaiheet ja äänestykset:

Täältä näet kulloinkin puheenaiheina olevia asioita.


6.1.2005

Sarja siirtyy nyt tauolle, ja jatkuu sitten kun tiedetään missä muodossa jatketaan. Äänestys seuraavan kauden asioista käydään taas tuttuun tyyliin täällä. Tarkempaa ajankohtaa äänestyksestä ja kauden aloittamisesta en uskalla vielä sanoa. Kuten URL:n uutisissa mainitsin, keskustellaan kannattaako uutta kautta aloittaa enää ennen kesää tai perustetaanko tähän kevätkaudelle joku välisarja, jonka puitteissa päästäisi kesään saakka. (Kesällähän kukaan ei kokemukseni mukaan kuitenkaan pelaa.)

Käyttäkää väliaika tehokkaasti ja yrittäkää värvätä uutta porukkaa sarjaan. Uhkaavan moni on lopettamassa ihan virallisestikin tai sitten innostus on muuten vaan pikkuhiljaa hiipunut ja kisoja on alkanut jäädä väliiin... Tällä kaudella taso on ollut kovempi kuin koskaan ennen. Se on kaksiteräinen miekka: kisat ovat hauskempia (esim. keltaisia vähemmän), mutta toisaalta kova taso on saattanut pelottaa viime kaudella aktiivisesti mukana olleita kuskeja muiden haasteiden pariin. Tässä ristiriitaisessa tilanteessa onkin haastetta kylliksi!

Mitä paremmaksi me kehitymme sitä korkeampi kynnys uusilla tulokkailla on tulla mukaan. Tiedän tämän siitä, että itse en koskaan uskaltautunut Ruutulipun sarjoihin, koska taso tuntui liian kovalta ja säännöt vaikeilta. Tuo olikin syy sille miksi alunperin perustin oman sarjan. Yritetään siis saada uutta porukkaa mukaan nyt kun se ei vielä ole myöhäistä! Ja sarjan alkuperäisen hengen mukaisesti; ei välttämättä pelkkiä guruja vaan myös noviiseja, jotta meille jälkipään kuskeillekin saadaan hyvää kisaa. Toki kaikki ovat tervetulleita!

 

4.11.2004

PÄÄTÖS KANADAN OSAKILPAILUN LOPPUTULOKSESTA

Kanadan osakilpailun loppuhuipennuksesta alkanut spekulointi siitä kuka kilpailun voitti, päätettiin tällä kertaa allekirjoittaneen yksipuolisella päätöksellä.

Kilpailun viimeiselle kierrokselle lähtenyt Jarno Honkala ajoi autonsa parkkiin radan varteen, koska "spotteri" kertoi kisan olevan ohi ja hänen voittaneen. Muut kuitenkin jatkoivat ajamista samalla kierroksella maaliviivaan ylitettyään, sillä kierroslaskurin mukaan heillä oli menossa "vasta" kierros 34/35. Näin lopputuloksissa Honkala jäi kierroksen kärjestä ja kolmanneksi, sijojen 1 ja 2 mennessä McLarenin kuljettajakaksikolle. Honkala siis jäi virallisen ajanoton mukaan kolmanneksi, vaikka oli itse asiassa ainoa kuljettaja jolle kierroslaskuri näytti oikeaa kierrosmäärää (34/34). Kilpailukalenterin ja serverin mukaan kisassa oli tarkoitus ajaa 34 kierrosta ja sen Honkala ajoikin joukon nopeimmin.

Päätös: Kilpailun tulos määräytyy sen kierroksen päättyessä, joka kilpailussa on virallisesti määrätty ajettavaksi (34). Näin Honkala julistetaan voittajaksi, allekirjoittanut toiseksi ja Kai Nurmi kolmanneksi.

Perustelut päätökselle:
1. Honkala ajoi oikean määrän kierroksia ja jos serveri ei katkaise kisaa muiden osalta oikeassa kohdassa, sitä ei mitenkään voida tulkita Honkalan omaksi syyksi, eikä hänen sijoitustaan voida pudottaa/hylätä sen perusteella.
2. Honkala olisi voittanut kisan siinäkin tapauksessa että olisi ajanut yhden kierroksen lisää, tai siinä tapauksessa että muut olisivat ajaneet kierroksen vähemmän. Johto allekirjoittaneeseen Honkalan lopettaessa kilvan ajamisen oli n. 1.10.xxx
3. Moraalinen voittaja olisi joka tapauksessa ollut Honkala ja liigan "epävirallisuuden" huomioiden on turha alkaa tulkitsemaan sääntöjä liian kirjaimellisesti, vaikka jokainen itse asiassa tietää kuka kilpailun voitti.

Tehdystä päätöksestä huolimatta ajanottojärjestelmän sekoaminen jäänee ikuiseksi arvoitukseksi, ja pitää vaan toivoa ettei vastaavaa jouduta kokemaan tulevaisuudessa. Päätöksestä (ja yksipuolisesta päätöksentekomenettelystäni) voi valittaa, jolloin asia otetaan puitavaksi koko tuomariston osalle.

4.11.2004
Ismo Toivonen



25.6.2004

FORMULA 1-SARJAAN TULIJAT!

F1-sarjassa on alustavasti tilaa 10 kuljettajalle, ja mitä nopeammin saadaan treenit isommalla porukalla kasaan niin tiedetään voiko ottaa enempää. Jos siis haluatte mukaan niin ilmoittautukaa nopeasti!

Autot jaetaan tällä ensimmäisellä kaudella periaatteella "nopein ensin", eli jos haluatte jonkun tietyn auton (ja kuskin, eli kypärän) itsellenne niin foorumilta löytyy ketju johon noita ilmoittautumisia otetaan. (http://www.ultimateracingleague.com/forum/viewtopic.php?t=142) Tuo sama ketju toimii myös ilmoittautumispaikkana, eli 10 ensimmäistä auton valinnutta on mukana sarjassa ja se siitä. Jos halukkaita on enemmän niin varasijoille pääsee siltä varalta, että joltakin loppuu innostus.
Tilanne 25.6 klo 14:00 vapaana 1 paikka.

Kisat ajetaan käytännön syistä omalla koko nimellä, eli lempinimiä ei käytetä.

Kisojen aikataulut:
F1-sarjassa ajetaan koko kausi kahden viikon välein ja kisapäivä on joku muu kuin keskiviikko (TPTCC ja Nascar vuorottelevat keskiviikkoisin). Mikä sitten on sopiva päivä, onkin sitten visaisempi kysymys. TPTCC-kisaviikko tulee näiltä näkymin olemaan myös F1-kisaviikko, koska TPTCC:hen on vähemmän osallistujia kuin Nascariin, ts. kaksi kisaa samalla viikolla ei haittaa niin monia kuin se haittaisi jos kisat olisivat Nascar-viikolla. Viikonpäivä: Maanantai tuntuisi äkkiseltään parhaimmalta, sillä sen jälkeen jää vielä aikaa treenata keskiviikon kisoihin. Näihin aikatauluasioihin voi ottaa kantaa foorumilla, jos keksii jonkun paremman tavan rytmittää kisoja. Kauden alkuun on vielä aikaa, joten eiköhän nämä asiat saada kaikkia tyydyttävään kuosiin. Myös kolmen viikon väli sarjojen kisoissa voisi toimia, jolloin jäisi yksi kisa per viikko ja kisapäivä pysyisi samana. Kommentoikaa!

Kisa-aika:
Harjoitus alkaa 20:45 ja kestää tunnin. Aika-ajo alkaa siten n. klo 21:45. Aika-ajon kierrosmäärä on vielä auki, mutta itse olisin taipuvainen 9 kierrokseen joka riittää kolmeen yhden nopean stinttiin tai kahteen kahden nopean stinttiin. Sen jälkeen ajetaan puolen tunnin warmup jonka jälkeen alkaa kisa. Lähtöä edeltävää lämmittelykierrosta ei ainakaan ensimmäisellä kaudella oteta mukaan. Aika-ajon aikana ei pääse enää mukaan serverille (saattaa pätkiä ja nykiä kun kuskeja liittyy kesken kaiken) eli kisaan tulijat olkaa serverillä viimeistään 21:45.

Kuten todettu, kausi alkaa sitten kun innokkaita on riittävästi ja säännöt ja käytännön jipot saadaan hiottua jonkinlaiseen kuosiin. Voi olla että ensimmäinen kausi menee sääntöjen hakemiseksi, ellei saada tarpeeksi harjoituskisoja isolla porukalla alle.

Jarrutuksia kannattaa jokaisen yrittää treenata edes vähän - vaikka amatöörisarjasta onkin kyse - ettei joka mutkassa joku aja toisen perään. Vauriomallinnus on nimittäin sitä luokkaa että hipaisustakin lähtee vähintään siipi irti, mikä tarkoittaa käytännössä ajamista loppukisan yksikseen. Toisaalta, jos tuossa aikoo edes päästä sellaiseen asemaan että voi töötätä edellä menevän (=yleensä periaatteessa nopeamman) perään niin siihenkin pitää jo treenata sen verran että jarrutuspaikat alkaa väkisinkin olla hallinnassa. :


11.6.2004

FORMULA 1-SARJAAN TULIJAT!

F1-sarjassa on alustavasti tilaa 10 kuljettajalle, ja mitä nopeammin saadaan treenit isommalla porukalla kasaan niin tiedetään voiko ottaa enempää. Jos siis haluatte mukaan niin ilmoittautukaa nopeasti!

Autot jaetaan tällä ensimmäisellä kaudella periaatteella "nopein ensin", eli jos haluatte jonkun tietyn auton (ja kuskin, eli kypärän) itsellenne niin foorumilta löytyy ketju johon noita ilmoittautumisia otetaan. (http://www.ultimateracingleague.com/forum/viewtopic.php?t=142) Tuo sama ketju toimii myös ilmoittautumispaikkana, eli 10 ensimmäistä auton valinnutta on mukana sarjassa ja se siitä. Jos halukkaita on enemmän niin varasijoille pääsee siltä varalta, että joltakin loppuu innostus.
Tilanne 11.6 klo 16:00 vapaana 6 paikkaa.

Kisat ajetaan käytännön syistä omalla koko nimellä, eli lempinimiä ei käytetä.

Kisojen aikataulut:
F1-sarjassa ajetaan koko kausi kahden viikon välein ja kisapäivä on joku muu kuin keskiviikko (TPTCC ja Nascar vuorottelevat keskiviikkoisin). Mikä sitten on sopiva päivä, onkin sitten visaisempi kysymys. TPTCC-kisaviikko tulee näiltä näkymin olemaan myös F1-kisaviikko, koska TPTCC:hen on vähemmän osallistujia kuin Nascariin, ts. kaksi kisaa samalla viikolla ei haittaa niin monia kuin se haittaisi jos kisat olisivat Nascar-viikolla. Viikonpäivä: Maanantai tuntuisi äkkiseltään parhaimmalta, sillä sen jälkeen jää vielä aikaa treenata keskiviikon kisoihin. Näihin aikatauluasioihin voi ottaa kantaa foorumilla, jos keksii jonkun paremman tavan rytmittää kisoja. Kauden alkuun on vielä aikaa, joten eiköhän nämä asiat saada kaikkia tyydyttävään kuosiin. Myös kolmen viikon väli sarjojen kisoissa voisi toimia, jolloin jäisi yksi kisa per viikko ja kisapäivä pysyisi samana. Kommentoikaa!

Kisa-aika:
Harjoitus alkaa 20:45 ja kestää tunnin. Aika-ajo alkaa siten n. klo 21:45. Aika-ajon kierrosmäärä on vielä auki, mutta itse olisin taipuvainen 9 kierrokseen joka riittää kolmeen yhden nopean stinttiin tai kahteen kahden nopean stinttiin. Sen jälkeen ajetaan puolen tunnin warmup jonka jälkeen alkaa kisa. Lähtöä edeltävää lämmittelykierrosta ei ainakaan ensimmäisellä kaudella oteta mukaan. Aika-ajon aikana ei pääse enää mukaan serverille (saattaa pätkiä ja nykiä kun kuskeja liittyy kesken kaiken) eli kisaan tulijat olkaa serverillä viimeistään 21:45.

Kuten todettu, kausi alkaa sitten kun innokkaita on riittävästi ja säännöt ja käytännön jipot saadaan hiottua jonkinlaiseen kuosiin. Voi olla että ensimmäinen kausi menee sääntöjen hakemiseksi, ellei saada tarpeeksi harjoituskisoja isolla porukalla alle.

Jarrutuksia kannattaa jokaisen yrittää treenata edes vähän - vaikka amatöörisarjasta onkin kyse - ettei joka mutkassa joku aja toisen perään. Vauriomallinnus on nimittäin sitä luokkaa että hipaisustakin lähtee vähintään siipi irti, mikä tarkoittaa käytännössä ajamista loppukisan yksikseen. Toisaalta, jos tuossa aikoo edes päästä sellaiseen asemaan että voi töötätä edellä menevän (=yleensä periaatteessa nopeamman) perään niin siihenkin pitää jo treenata sen verran että jarrutuspaikat alkaa väkisinkin olla hallinnassa. :)


Päivitetty: 3.6.2004 (tähän mennessä 8 ääntä annettu)

Äänestys: uuden kauden sääntömuutokset

Säännöt kaipaavat ehkä pientä hienosäätöä, joten tässä on totuttuun tapaan äänestettävät asiat. Vastatkaa sähköpostilla.

Kuten ennenkin, äänestettävänä on myös sen kummemmin erittelemättömiä asioita kohdassa "muita ehdotuksia", joita saa tuoda esiin omien ääniensä yhteydessä. Jos olet jo äänestänyt ja huomaat jonkun tuoneen esiin uuden asian, johon haluat ottaa kantaa niin saat tehdä sen. Eli kaikkia niitä asioita saa ikäänkuin äänestää "uudelleen", joita ei ollut listoilla silloin kun omat äänesi annoit.

Säädöt:

 
Samat kaikille 3
Nykysysteemi 5

Kulutuskerroin:

 
x2 6
x3 2

2:n jonon lähdöt:

 
Kyllä 6
Entinen systeemi 2

Realistiset vahingot:

 
Kyllä 7
Ei 1

Keltaiset pois:

 
Kyllä 1
Ei 6

Kisapituus:

 
Sopiva 7
Liian pitkä 0
Liian lyhyt 0

Muita ehdotuksia, mitä?

 
Kisan alku aiemmin (klo 21:00) 2
   
   

Kisamäärä:

 
10 7
Enemmän 1
Vähemmän 0


Huom: Ohessa vain osa radoista, mutta kaikkia Nascarin virallisia ratoja saa äänestää.

Kauden 4 radat:

 
Indianapolis 7
California 6
Coca-Cola 5
Talladega 5
Atlanta 4
Pocono 4
Dover 4
North Carolina

4

Texas 4
Darlington 4
Watkins Glen 4
Daytona 4
Infineon (Sears Point) 3

Chicago

3
Michican 3
Phoenix 2
Richmond Night 2
Nashville 2
Milwaukee 2
Lowe's Motor speedway 2
Homestead 1
Las Vegas 1
Bristol 1
Papyrus Motorsport Park 1
Darlington 1
Kansas 1
Hillside 1
Eight Bowl 0
Martinsville 0


Maltista, kolareista, rangaistuksista yms...

Foorumilla on esitetty mielipiteitä suuntaan jos toiseen siitä miten pitäisi ajaa. Ajattelin kertoa vähän siitä kuinka vaikeista asioista oikeastaan on kyse.

Lähtökolarit:
Monet noudattavat kirjoittamatonta sääntöä ettei ensimmäisessä mutkassa tai ensimmäisellä kierroksella saa/kannata ohittaa. Tämä on ihan hyvä periaate, mutta 1) vain niille joille se sopii ja 2) niille jotka sitä noudattavat.
1) Jonkun ajotyyliin tai taktiikkaan saattaa sopia se että yritetään repiä muihin eroa kylmillä renkailla, jos tiedetään eron häviävän siinä vaiheessa kun renkaat lämpenevät. No, jos tällainen kuski ei pääse taktiikkaansa toteuttamaan, niin hän ajelee ensin puolella kaasulla muiden takana ja alkaa jäämään sekunnin kierroksella kun muilla alkavat renkaat toimia. Tämä siis karkeasti ilmaistuna, mutta kuulostaako kivalta kisaamiselta juuri tämän kuskin osalta? Ei varmaan.
2) Jos joku tätä "herrasmiessääntöä" noudattaa niin ei kannata olettaa että kaikki tätä noudattavat. Ei siis kannata ajaa aivan miten huvittaa luottaen siihen että "ei sieltä kukaan ohi tule kuitenkaan". Aina on kuskeja jotka noita ohituksia tekevät ja saattavat hämääntyä jos edellä menevän "herrasmiehen" ajolinjat ovat mitä ovat. Tuloksena voi olla kolari nimenomaan tämän herrasmieslähdön seurauksena. Eli aina se ei takaa turvallista lähtöä, vaikka niin kuvitellaan.

Miten sitten pitäisi menetellä että lähtökolareista päästään eroon? Siinäpä miljoonan taalan kysymys!
Pakottamalla tuo ensimmäisen mutkan/kierroksen ohituskielto käyttöön? URLin perustamisen lähtökohtana on ollut, paitsi heikompitasoinen liiga, jossa vähemmälläkin harjoittelulla voi pärjätä, niin myös se että säännöistä ei tehdä kauhean monimutkaista viidakkoa. Kaikki tuon kaltaiset säännöt pakollisiksi kirjattuna tekevät pelistä aloittelijalle hankalan ja kuten kohdassa yksi yllä selitän, voivat myös huonontaa jonkin tietyn taktiikan toimimista, jolloin vain tietyn tyyppiset kuskit pärjäisivät sarjassa.
Miten sitten? Oma mielipiteeni on alusta asti ollut, että tässä opitaan koko ajan lisää itse kukin, ja kun kuljettaja oppii omat rajansa, oppii tuntemaan säätönsä ja sen miten auto missäkin tilanteessa käyttäytyy, niin kaikenlaiset "tyhmyydet" vähenevät. Tätä kehitystä voidaan tietysti nopeuttaa rangaistuskäytännön tiukentamisella, josta juttua myöhemmin.

Perusasioita ensimmäisen kierroksen varalle:
- Pidä autojen välit pieninä ennen vihreiden heilahdusta. Näin katapulttilähtöjen mahdollisuus aavistuslähtöjen avulla pienenee. Aavistuslähdöt eivät sinällään ole kiellettyjä, mutta kun ajat 20cm päässä edellä ajavan perästä niin "katapultti" on vaikeampi toteuttaa. Aavistuslähdöissä kannattaa muistaa sekin että kun olet kerran lähtenyt kiihdyttämään niin jos huomaat että aloitit liian aikaisin ja joudut jarruttamaan, niin näissä tapauksissa jos jarrutuksesi aiheuttaa kolarin taaempana, syy on sinun ja asiaa myös sellaisena käsitellään. Tee aavistuslähtö siis vain siinä tapauksessa että osaat sen!
- Lähtö: Jos saat hyvän lähdön niin ohita! (Pyri tekemään se jo lähtösuoran aikana.) Mikään ei ole niin vaarallista kuin vauhdin yhtäkkinen pudottaminen tuon "kirjoittamattoman ohituskiellon" takia, kun takaa tuleva alkaa lähestymään "perä edellä".
- Ota rauhallisesti. Jos olet yhtään epävarma siitä mitä auto tekee kylmillä renkailla, älä peippaile muiden edessä, vaan päästä ohi suosiolla. Toisinpäin ajateltuna: Jos tunnet autosi ja tiedät mitä olet tekemässä niin ohita vaikka ensimmäisessä mutkassa (mutta ota huomioon se, että kilpakumppanisi ei välttämättä ole "yhtä hyvä kuin sinä").

Perusasioita ohittamiseen ja ohitetuksi tulemiseen:
- Jos et pysty ohittamaan jo suoralla ja mutka alkaa lähestymään, älä mieti "ehdinkö ohi?" vaan mieti pikemminkin "huomaako kilpakumppani minut?" ja vasta sen jälkeen kenties mistä menet ohi. Jos edellä ajavalla tuntuu olevan ohjaamo täynnä käsiä kisatessa jonkun toisen kanssa niin yksi kortti lisää tuossa korttitalossa saattaa olla tuhoisa. Ajattele tilannetta aina ensisijaisesti kilpakumppanisi kannalta!
- Älä keskity nopeampien ohi päästämiseen. Kyllä ne sieltä tulevat ennemmin tai myöhemmin! Saatat vain sotkea sekä oman että muiden ajon ihan suotta.
- Jos ohitat sisäkautta, muista että jos ajaudut liian kovan tilannenopeuden takia mutkan leveäksi ja kilkkaat ulkolaitaa ajavan hitaamman auton pihalle, syy on sinun!
- Jos ohitat ulkokautta, ota huomioon se kuinka lähellä äärirajojaan edellä ajava kuljettaja ajaa. Kannattaa muistaa että siinä vaiheessa kun saat hitaamman kiinni ja jäät taakse kyttäämään ohituspaikkaa, edellä oleva kuski ajaa yleensä niin kovaa kuin pääsee vaikka sinä rullailisitkin perässä puolella kaasulla. Kun alat hakemaan ohituspaikkaa, ja edellä menevä huomaa sen, hän saattaa alkaa yrittämään vieläkin enemmän. Tällöin riski että häneltä lipeää auto hanskasta kasvaa ja hän saattaa sinkoutua kylkeesi juuri kun olet päässyt hänen rinnalleen. Tällaisessa tapauksessa syyllinen on pääsääntöisesti se nopeampi (=taitavampi!) kuljettaja, SINÄ!

Rangaistukset:
Toivoisin keskustelua rangaistuskäytännöstä ja pitäisikö sitä tiukentaa. Nythän liigan historiassa ei vielä ole jaettu yhtään rangaistusta. Mitä olisivat sitten oikeat rangaistukset? Itse olen miettinyt tällaista:
1. Kisatilanteista, joiksi suurin osa kolareista voidaan nykyisellään tulkita, ei rangaistuksia luonnollisestikaan jaeta.
2. Jos yllämainittuun lievään, kenties vain keltaiset aiheuttavaan kolariin löydetään selkeä syyllinen, joka olisi oikeasti voinut omalla toiminnallaan estää kolarin syntymisen, tuomittaisi tällaisesta tilanteesta 3 pisteen vähennys loppupisteisiin. Näin siis 10 omaa syytä olevaa kolaria samassa kisassa laihentaisi pistepottia 30 pisteellä. Huom: Huonosta ajotaidosta ei kuitenkaan ole tarkoitus rangaista, eli auton lipsuminen käsistä omia aikojaan ja sitä seuraava joukkokolari ei ole spinnanneen kuljettajan syytä.
3. Jos edellinen esimerkki aiheuttaa kilpakumppanille keskeytyksen, vähennettäisi syyllisen pistemäärää 10 pisteellä.
4. Kolmas rangaistusmuoto olisi kilpailukielto, joka tuomittaisi todellä piittaamattomasta ajosta. Käytännössä veikkaan että näitä "penaltteja" emme tule tässä sarjassa näkemään.

Se miten näitä tilanteita tulkitaan riippuu tietysti tilanteesta ja minusta itsestäni. Jos tilanne on selvä niin tuomiokin on helppo antaa. Käytännössä tulen antamaan rangaistuksia vain selkeistä tilanteista, eli mieluummin niin että joku tuomio jää antamatta kuin niin että syytön joutuisi kärsimään.
Vielä kaikkein tärkein yksityiskohta:
* Kaikkien rangaistuksien alulle panevana voimana toimii protesti! Toisin sanoen, kaikki lievemmät rangaistukset tullaan jakamaan vain protestin seurauksena. Eli en käy replayta läpi ellei ole jotain syytä miksi käydä. Vastuu on näin myös sarjan kuljettajilla; jos asia on omasta mielestä vakava, siitä tehdään protesti, yksinkertaista! Protestit lähetetään minulle sähköpostitse ja niissä mainitaan tilanne, mahdollisuuksien mukaan osapuolet sekä edes suurinpiirtein siihen mennessä ajettu kierrosmäärä, että tilanne on helpompi löytää replaysta.

Rangaistusten ensisijaisena tarkoituksena on vähentää keltaisia, ei tehdä kisoista tylsää virkamieskisaa. Voitte siis varmasti jatkaa ajamista samalla tapaan kuin tähänkin asti. ;-)

Jos nämä asiat hyväksytään ilman hirveää vastalauseryöppyä, lisään näitä tarpeen mukaan lähiaikoina myös viralliseen säännöstöön.


Alkavan kauden kilpailuasetukset 6.1.2004

Pacecarin nopeutta on nostettu 10mph ja uudet nopeudet näkyvät kisakalenterin taulukossa.

Kisapituus 35%

AI:t mukana kuten aiemminkin (nopeilla ovaaleilla 5 AI-kuskia, hitailla ovaaleilla ja moottoriradoilla ei AI-kuskeja), mutta sellaisella lisäyksellä että jos ihmiskuljettajia on kisatapahtuman alkamishetkellä 10 tai enemmän niin AI pudotetaan pois, vaikka ne kyseiselle radalle muuten kuuluisivatkin.

Jokaiselle sarjaan ilmoittautuvalle kuljettajalle jaetaan 100 pistettä jokaisesta siihen saakka ajetusta kilpailusta ja kauden aikana jokaisesta poissaolosta annetaan tuo sama pistemäärä. Tässä on kuitenkin sellainen takaportti, että jos kuljettajia on jossain vaiheessa kautta mukana niin paljon, että pois jäämällä saisi enemmän pisteitä kuin olemalla kisan viimeinen,i niin tällöin kaikille poissaoleville kuljettajille annetaan kyseisestä kisasta 20 pistettä vähemmän kuin kisan viimeinen kuljettaja saa.

Muut asetukset säilyvät ennallaan, eli ajoapuja saa käyttää, näkymä on pakotettu ohjaamoon, vauriomallinnus on moderate, sää realistinen jne.


25.12.03

Äänestys päivitetty!

Tässä joulun vieton yhteydessä on syytä ehkä päivittää laiskasti edennyt äänestystilanne. Olen odottanut että ääniä tulisi enemmän mikä tekisi äänestyksestä oikeudenmukaisemman, koska kun menossa oleva tilanne on "mattimyöhäsillä" tiedossa niin he voivat passailla omia ääniään sen mukaan että saavat haluamansa tuloksen. Tätä etua ensimmäiseksi äänestäneillähän ei ole. No, tällä hetkellä ääniä on tullut 6:lta kuskilta ja tuolla alla on menossa oleva tilanne.

Huom: Jos olet jo äänestänyt niin tiedoksi että uusia esiin tulleita ideoita on otettu äänestykseen mukaan ja ne on merkitty punasella taulukoihin. Näihin asioihin jo äänestäneetkin saavat ottaa kantaa.


10.12.03

Äänestys uuden kauden asioista! Uusi kausi alkaa muutaman viikon sisällä jos kaikki menee hyvin. Sitä ennen äänestetään mm. seuraavista asioista:

  • Kuinka monta osakilpailua ajetaan?
  • Mitkä ovat tulevan kauden radat?
  • Otetaanko tekoälykuskit mukaan?
  • Hiljennetäänkö vauhtia Ruutulipun tyyliin HETI kun keltaiset syttyvät (nythän menossa olevan kierroksen saa ajaa normaalia kisaa)?
  • Annetaanko poissaoleville kuskeille joku tietty määrä "lahjapisteitä" jotta sarja pysyy tasaisena loppuun asti? Kuinka paljon? Oma ehdotukseni on 100 pistettä ja jokaisesta kisasta (myös takautuvasti jos esim. uusi kuljettaja liittyy remmiin kesken kauden).
  • Omia ehdotuksia voi tottakai tehdä, mutta niiden ottamisesta mukaan äänestykseen päättää liigan johto. Tämä siksi että pyrkimyksenä on pitää sarja suhteellisen yksinkertaisena niin säännöiltään kuin ylläpidoltaankin.

HUOM: Joka asiaan ei ole pakko ottaa kantaa, mutta luonnollisesti vain viralliset äänet lasketaan lopputuloksiin.

Äänestyksen tilanne: (päivitetään aina silloin tällöin, eli ei välttämättä joka kerran kun uudet äänet saapuvat):

Kisamäärä Äänet
10 8
11 1
8 1
Rata Äänet
Indianapolis 8
Homestead 7
Atlanta 6
Pocono 6
Watkins Glen 6
Talladega 6
Daytona 5
Infineon (Sears Point) 4
Bristol 4
California 4
Papyrus Motorsport Park 3
Coca-Cola 2
Dover 2
North Carolina

2

Texas 2
Darlington 2
Milwaukee 2
Darlington 1
Kansas 1

Chicago

1
Las Vegas 1
Michican 1
Phoenix 1
Richmond Night 1
Eight Bowl 1
Martinsville 1
Pisteitä myös poissaoleville
Kyllä
Ei
Sopiiko?
9
-
Sopiva pistemäärä 100p/kisa?
8
-
Jokaisesta kisasta?
4
2
Vain tietystä määrästä kisoja?
5 kisasta (2 ääntä)
-
 

 

 
 
Muut asiat
Kyllä
Ei
AI mukana kuten nytkin
5
4
Realistisemmat vahingot
1
4
Ajoavut kielletyiksi
2
5
Ohituskielto heti keltaisten sytyttyä
2
7
Keltaiset liput pois
-
8
Pacecar nopeammaksi (jos mahdollista)
3
Kisat joka viikko (lopullinen päätös on liigan johdolla)

3

 4
 
Harjoitus- ja happy hour kesto
Sama kuin nykyisin
Pidempi kuin nyt mutta lyhyempi kuin 20+15min
harj. 20min, hap.hour 15 min
Pidempi kuin 20+15 min
 
-
3
3
-
Kisan pituus
20-25%
30% (nykyinen)
35-40%
-
1
4

Jotain muuta? Mitä? Kerro mielipiteesi niin lisätään tarvittaessa äänestyslistalle.


19.7.03

Väliaikatietoja 2! Tällä hetkellä vähän tuntuu siltä, että kaikki jotka äänestää aikovat ovat jo äänensä antaneet, mutta katsotaan nyt loppuun saakka miten tilanne etenee. Tämänhetkisen tilanteen perusteella näyttää siltä että viimeiselle kisapaikalle on pyrkimässä 3 rataa: Infineon, Homestead ja Atlanta. Tasatilanteissa valinnan tekee liigan johto, tosin mielipiteeseeni voi aina yrittää vaikuttaa...

Muista muutoksista läpi näyttäisi tällä hetkellä menevän vain kisojen pidennys eli jostain 5-10%:n pidennyksestä varmaan puhutaan käytännössä. Oikein selkeää mielipidettä ei minkään muun asian suhteen näytä vallitsevan, mutta kannattaa varmaan keskustella noista asioista esim. foorumilla vaikkei enemmistöä ehdotusten takana olekaan. Ainahan jonkinlaisen kompromissin mahdollisuus on. Jos asioita ei saada sovittua ennen kauden alkua niin jatketaan muiden paitsi kisapituuden osalta vanhalla systeemillä.


16.7.03

Noista lisämausteista (alimmainen taulukko): Jos huomaat että jonkun ehdottama idea on mielestäsi hyvä ja jota myös itse kannatat mutta et syystä tai toisesta äänestänyt sitä omassa äänestyksessäsi, niin voit ilman muuta lisätä oman äänesi kannattamallesi idealle jälkeenpäinkin (esimerkiksi itse tein niin kisapituuden ja moottoriratojen keltaisten lippujen kohdalla).

Käytännön syistä voitaisiin sopia että äänestyksen enemmistö tarkoittaa nimenomaan äänestäneiden enemmistöä. Ne jotka eivät vaivaudu äänestämään ja vaikuttamaan asioihin saavat sitten kärsiä seurauksista, sillä olisihan heillä täydet valtuudet äänestää uusia ehdotuksia vastaankin.


10.7.03

Äänestys!

Seuraavan kisojen radoista pitäisi alkaa äänestelemään että saataisi uusi kausi käyntiin mahdollisimman nopeasti, toivon mukaan kolmen viikon päästä. Eli:

- Äänestäkää kuinka monta kisaa mukaan otetaan (ratoja on 23 eli tuskin ainakaan kaikkia...)

- Ehdottakaa kisattavat radat.

- Lisäksi voitte ottaa kantaa mitä tehdään AI-kuskien suhteen? Pidetäänkö tämän nykysysteemin mukaisina, lisätäänkö, vähennetäänkö, kovennetaanko niiden vauhtia, hiljennetäänkö niiden vauhtia (tarkoittaa siis suhteessa menneeseen kauteen. Luonnollisesti säilytetään systeemi jonka mukaan ratakohtaisesti "räätälöidään" AI:n nopeus mutta olivatko AI-kuskit siis keskimäärin liian hitaita tai liian nopeita päättyneellä kaudella?), poistetaanko kokonaan, vai kenties jotain muuta?

Äänestys on voimassa 23.7 asti tai niin kauan kun kaikki ovat äänensä antaneet. Seuraavan kauden ensimmäinen osakilpailu olisi sitten viikko ko. päivästä eteenpäin.

Tilanne:

Kisamäärä Äänet
10 6
   
   
   

Rata Äänet
Watkins Glen 4
Martinsville 5
Pocono 5
Sears Point (Infineon) 3
Homestead 3
Indianapolis 6
Talladega 4
New Hampshire 1
Daytona (yökisa) 4
California 4
Atlanta 3
Papyrus Motorsport Park * 4

Eight Bowl *

4
Hillside * 2
Chigago 1
Coca-Cola 1
Bristol (yö) 1
Michigan

1

   

* Uusi rata --> http://www.papy.com

AI:n muutos
Kyllä
Ei
Pidetään nykyisellään
2
Lisätään
Vähennetään
Hidastetaan
Nopeutetaan
1
AI poistetaan kokonaan
1 **
Keltaiset liput pois

3 ***

 
Jotain muuta? Mitä?
4,5 *

* Hieman pidemmät kisat (vaaditaan enemmistön kannatus, koska kyse on ihmisten vapaa-aikaa vievästä toiminnasta). Puolikas ääni idealla että vain ilman keltaisia ajettavilla radoilla kisoja pidennetään.

** Lyhyillä radoilla kuten Bristol, Martinsville yms.

*** Moottoriradat ajetaan ilman keltaisia lippuja mutta samalla rosterilla kuin nopeat ovaalit


4.7.03

Edelleen kantaa saa ottaa kisojen väleihin. Tulkoon nyt mainituksi että itse kannattaisin ajatusta jonka mukaan ajetaan 2 kisaa peräkkäisinä viikkoina ja sen jälkeen pidetään kahden viikon tauko. Tämä lyhentäisi kautta jonkin verran ja lisäksi tulisi mukavia intensiivisiä kisaryppäitä.

Kahden viikon väli olisi kyllä muuten ihan sopiva mutta kun siihen vielä lisätään tämän Watkins Glenin kisan kaltaisia siirtoja myöhempään ajankohtaan milloin mistäkin syystä (tiedän että niitä tulee pitkän kauden aikana muutamia) niin kisojen väli onkin jo äkkiä 3 viikkoa joka jo suorastaan aiheuttaa "tatsin" katoamisen.

Tähän asti tulleet kannanotot ovat menneet tasan, viikon välein ja kahden viikon välein pidettävien kisojen suhteen.

AI-kuskit: Pari testikisaa on nyt tullut kokeiltua uutta systeemiä ja hyvältä vaikuttaa. Käytössä on nyt 2 erilaista rosteria, toisessa 5 AI-kuskia ja toisessa 12. En ole vielä tutkinut voiko ratoja jakaa niin selkeästi eri tyyppeihin että jaon siihen kumpaa rosteria milloinkin käytetään voisi tehdä tuosta vaan heittämällä, mutta tarkoitus kuitenkin on että kolaririskialttiilla radoilla käytetään pienempää rosteria. Rosterit on myös päivitetty tiedostosivulle.


Muutoksia AI-kuskeihin!

Taustaa: Tällä hetkellä on harkinnassa miten tästä eteenpäin edetään. Bristolin kaltaisilla lyhyillä, kapeilla radoilla voisi olla viisainta jatkossa pudottaa AI-kuskeja reilusti pois, riippuen vähän siitä kuinka ihmiskuskien osallistumisaktiviteetti saadaan pidettyä korkealla. Nytkin muutama kuski puuttui. Jos saadaan suurin piirtein koko porukka kisaan mukaan niin kaikki AI:t voisi jättää näillä radoilla sekä moottoriradoilla jatkossa kokonaan pois, mutta jos osallistumisaktiviteetti tästä vielä tippuu niin on vaara että menee vähän turhan hiljaiseksi radalla.

Nopeilla ovaaleilla AI-kuskien "tyhmyydestä" ei ole niin paljon haittaa, tai se on ainakin helpompi huomioida omassa ajossaan, joten niillä AI-määrän voisi pitää suunnilleen nykyisenkaltaisena.

Ehdotan seuraavaa:

Moottoriradoilla kuten Watkins Glen, samoin kuin lyhyillä ovaaleilla ajetaan 5:llä konekuskilla. Nopeilla ovaaleilla ja nykyisellä ihmiskuskien määrällä 12 konekuskia mukaan.Tietenkin jos ihmiskuskien määrä saadaan jossain vaiheessa kasvamaan niin AI-kuskeja voidaan pudottaa pois sitä mukaan kuin uusia kuljettajia ilmaantuu. (Jossain vaiheessa on mahdollista päästä tilanteeseen että AI-kuskeja ei enää tarvitakaan, tosin silloin aletaan olla jo serverin sietokyvyn rajoilla jolloin erillinen serveri tulee ottaa harkintaan.)

Tämä pois pudottaminen toteutetaan 3:n sarjoissa siten että kulloisenkin pistetilanteen mukaan paras, keskimmäinen ja huonoin AI-kuski poistetaan rosterista. Seuraavalla kaudella on kisakalenterissa nykyisten tietojen lisäksi kulloisenkin kisan AI-kuskien määrä. Tarkoitus on kuitenkin se ettei rostereita tule yhtä paljon kuin on kisoja vaan yritetään pysyä kolmen pää-ratatyypin mukaisessa jaottelussa ja siis kolmessa rosterissa.


Täsmennys: Sitten vielä tarkennusta viime kisaa ennen käyttöön otettuun uusintalähtösääntöön. Tulkinta oli mennyt jossain määrin väärin, eli se uusitaanko lähtö EI riipu siitä hajoaako kolaroineen ihmiskuljettajan auto vai ei. Yksinkertaisuuden vuoksi sääntö tulkitaan niin että lähtö uusitaan aina jos tapahtuu keltaiset liput aiheuttava kolari ennen kuin johtava kuljettaja on aloittanut kilpailun toisen kierroksen. Jos kuitenkin huomataan että sääntöä aletaan käyttää väärällä tavalla hyväksi, alkamalla ajaa huolimattomasti tai välinpitämättömästi puhumattakaan tahallisesta kolaroinnista jos esimerkiksi oma lähtö on mennyt huonosti, niin tästä tullaan jakamaan sopivaksi katsotut rangaistukset. Sääntöä sovelletaan myös toisella kaudella ellei toisin sovita.

Yllä olevat sinisellä merkityt asiat tullaan siirtämään virallisiin sääntöihin kunhan saadaan niihin porukan siunaus.


Näillä eväillä tällä kertaa. Nuo olivat vain henkilökohtaisia ajatuksiani aiheesta. Ilmoitelkaa mielipiteitänne ettei mene aivan sanelupolitiikaksi! Eiköhän joku kaikille kelpaava ratkaisu löydetä. Äänestykseksi en kehtaa alkaa tuota kutsumaan kun enintään pari-kolme aktiivia edes jotain mielipidettä asioihin sanovat. Eli ei se ainakaan kauhean demokraattinen äänestys olisi, siksi sanamuoto "ilmoitelkaa mielipiteitänne" sopinee tähän yhteyteen paremmin. :)